Jos oppivelvollinen ei hakeudu tai pääse koulutukseen, kotikunnan tehtävä on osoittaa hänelle opiskelupaikka. Tälle sivulle on koottu tietoa prosessista viranomaisille.
Jos oppivelvollinen ei vapaaehtoisesti hakeudu koulutukseen tai ei saa opiskelupaikkaa, hänelle osoitetaan opiskelupaikka tutkintokoulutukseen valmentavassa koulutuksessa (TUVA) tai työhön ja itsenäiseen elämään valmentavassa koulutuksessa (TELMA).
Opiskelupaikan osoittaminen on asuinkunnan tehtävä. Oppivelvollisuuslain mukaan opiskelupaikka on osoitettava kahden kuukauden kuluttua ohjaus- ja valvontavastuun alkamisesta, jos oppivelvollinen ei ole tätä ennen aloittanut oppivelvollisuuteen kuuluvassa koulutuksessa.
Lain mukaan opiskelupaikka voidaan osoittaa vasta kahden kuukauden jälkeen asuinkunnalle tehdystä ilmoituksesta, ei ennen tätä ajankohtaa.
Vaativaan erityiseen tukeen oikeutetulle järjestettävässä koulutuksessa oppivelvolliselle voidaan kuitenkin oppivelvollisen taikka hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa suostumuksella osoittaa opiskelupaikka jo ennen kahden kuukauden määräajan päättymistä.
Kahden kuukauden määräajan aikana asuinkunnan tulee selvittää oppivelvollisen tilanne, ohjata oppivelvollista hakeutumaan vapaaehtoisesti koulutukseen sekä toteuttaa opiskelupaikan osoittamiseen liittyvät kuulemismenettelyt. Päätös kuitenkin voidaan tehdä ennen kyseistä määräaikaa siten, että päätös opiskelupaikan osoittamisesta tulee voimaan määräajan päättyessä eli kahden kuukauden kuluttua asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuun alkamisesta.
Kysymyksiä ja vastauksia oppivelvollisuudesta – OKM – Opetus- ja kulttuuriministeriö
15 § (8.7.2022/715) Opiskelupaikan osoittaminen:Oppivelvollista ja hänen huoltajaansa tai muuta laillista edustajaansa sekä koulutuksen järjestäjää, jonka opiskelijaksi oppivelvollinen ollaan osoittamassa, on kuultava ennen asian ratkaisemista.
Asuinkunta voi lähettää kuulemispyynnön oppilaitokselle vapaamuotoisena sähköpostina, josta ilmenee kuultavan henkilön nimi, yhteystiedot, huoltajan tiedot ja asuinkunnan yhteyshenkilön tiedot.
Sähköposti lähetetään Ammattiopisto Spesian toimialueen yhteyshenkilölle (yhteystiedot alla).
Jos asuinkunnalla ei ole omaa kuulemispyyntölomaketta, käytä Spesian omaa kuulemispyyntölomaketta, joka skannataan ja lähetetään yhteyshenkilölle.
Asuinkunta lähettää osoittamispäätöksen toimialueen yhteyshenkilölle, joka toimittaa päätöksen edelleen alueen rehtorille ja asianosaisille.
Vaihtoehtoinen tapa osoittamispäätöksien lähettämiselle on perinteisen postin välityksellä (toimialueen osoitetiedot alla).
Ammattiopisto Spesian oppivelvollisen osoittamisen yhteyshenkilöiden tiedot toimialueilla:
Etelä-Suomen toimialue (Helsinki, Järvenpää, Kotka)Ammattiopisto Spesia OyTanja Saarinen, tanja.saarinen@spesia.fi, p. 050 345 5275PL 46, Mannilantie 2704401 JÄRVENPÄÄ
Länsi-Suomen toimialue (Turku, Kaarina, Uusikaupunki, Rauma)Ammattiopisto Spesia OyVeera Österlund, veera.osterlund@spesia.fi, p. 040 626 8251PL 64, Vähäheikkiläntie 5020811 TURKU
Itä-Suomen toimialue (Iisalmi, Mikkeli, Savonlinna, Pieksämäki)Ammattiopisto Spesia OyKati Karjalainen, kati.karjalainen@spesia.fi, p. 040 713 3952Opintie 2, 76100 Pieksämäki
Keski-Suomen toimialue (Jyväskylä)Ammattiopisto Spesia OyMarjaana Jauhiainen, marjaana.jauhiainen@spesia.fi, p. 044 711 4415Vasarakatu 27, 40320 Jyväskylä
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.