Etualalla allapäin oleva poika, takana ihmiset kuiskuttelevat ja osoittelevat.

Kiusaaminen haavoittaa

Kiusaaminen haavoittaa – keinoja kiusaamisen tunnistamiseen ja estämiseen toisella asteella

Tavoite

Lisää osaamista ja keinoja ennaltaehkäistä kiusaamista ja puuttua kiusaamistilanteisiin oppilaitoksissa.

Kiusaaminen haavoittaa -hankkeen koulutuksissa saa tietoa kiusaamisesta, sen ilmiöistä ja nykymuodoista sekä kiusaamisen pitkäaikaisvaikutuksista opiskelijoiden mielenterveyteen ja elämään. Koulutuksista saa myös osaamista ja keinoja ennaltaehkäistä kiusaamista ja puuttua kiusaamistilanteisiin. Lisäksi osallistujat pääsevät jakamaan hyväksi havaittuja menetelmiä ja toimintamalleja fasilitoiduissa pienryhmätapaamisissa.

Toteutus

Toteutetaan kiusaamiseen liittyvä koulutuskokonaisuus kaksi kertaa.

Koulutukset toteutetaan kokonaisuudessaan verkkototeutuksena koulutuspäivinä sekä fasilitoituina pienryhmätapaamisina. Koulutuksiin sisältyy ennakko- ja välitehtäviä sekä omaan työhön liittyvä kehittämistehtävä.

On suositeltavaa suorittaa koko koulutuskokonaisuus. Koulutukseen osallistuja voi myös suorittaa halutessaan vain yhden koulutusosion, poikkeuksena koulutusosiot 2 ja 3, jotka tulee suorittaa molemmat.

Koulutuksen osiot ovat:

  • Kiusaamisen monet kasvot – Miten kiusaaminen näyttäytyy 2. asteen koulutuksessa
  • Miten voin estää kiusaamista?
  • Miten puutun kiusaamiseen?
  • Kiusaamisen seuraukset ja korjaavat kokemukset
  • Kiusaamisesta eroon yhteistyöllä

Koulutus on suunnattu ammatillisen koulutuksen, lukioiden ja vapaan sivistystyön henkilöstölle, sekä koulutusosio 4 myös yläkoulun henkilöstölle.

Perustiedot

Hankkeen toteutusaika: 1.5.2023 – 30.6.2025

Rahoittaja: Opetushallitus

Yhteistyökumppanit:

  • Ammattiopisto Spesia (koordinoi)
  • Suomen Sovittelufoorumi ry
Opetushallitus rahoittaa hanketta -logo.
Verso-soveitellaan-logo
Spesian logo.

Ota yhteyttä

erityisen tuen asiantuntija Virpi Jussila Turku
Ammattiopisto Spesia
Evästeasetukset

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.

Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.

Evästeiden avulla kerätään myös  tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla  analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.