#työelämä #oppimisympäristöt #ammatillinenkoulutus
Entistä laadukkaampaa ja työelämälähtöisempää ammatillista koulutusta.
Ammattiin! -hankkeen tavoitteena on tuottaa Etelä-Savon maakunnassa entistä laadukkaampaa ja työelämälähtöistä ammatillista koulutusta sekä tukea opettajien ammattitaitoa alati muuttuvassa toimintaympäristössä ammatillisen koulutuksen reformin viitoittamalla tiellä. Ammattiopisto Spesia toimii hankkeessa osatoteuttajana. Erityisenä asiantuntijuutena Spesia tarjoaa hankeverkoston käyttöön ammatillisen erityisopetukseen ja erityistä tukea tarvitseviin nuoriin ja aikuisiin liittyvän osaamisen.
Hankkeen tuloksena luodaan malleja ja käytäntöjä sille, miten erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden voimavarat ja vahvuudet saadaan valjastettua maksimaalisesti sellaisen ammatillisen osaamisen hankkimiseen, jolle on työmarkkinoilla kysyntää. Samalla kehitetään valtaosin työpaikan oppimisympäristöissä tapahtuvia erilaisia tutkintojen, osatutkintojen ja tutkintojen yhdistelmien suorittamisen malleja.
1.1.2017 – 31.12.2019
Euroopan Sosiaalirahasto (ESR), Etelä-Savon elinkeito-, liikenne- ja ympäristökeskus
040 353 0555
Ulla.Nyronen@spesia.fi
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.