Neurokirjon piirteiden vaikutukset heijastuvat elämän eri osa-alueille, kuten arjen toimivuuteen, sosiaalisiin suhteisiin, oppimiseen ja työhön. Nepsy-materiaalipakki ammattilaisille antaa konkreettisia välineitä kuormittavien tilanteiden tunnistamiseen, ennakointiin, taitojen kehittämiseen ja arjen sujuvoittamiseen.
Nepsy-materiaalipakki auttaa opettajia, ohjaajia, kasvattajia ja valmentajia tukemaan ratkaisukeskeisesti henkilöitä, joilla on neuropsykiatrisia erityispiirteitä. Pääpaino on käytännössä toimiviksi havaituissa ja eri ikäryhmille sovellettavissa tehtävissä, jotka vahvistavat voimavaroja ja tukevat uuden oppimista. Tehtäväpohjat saa kopioida omaan opetus- ja ohjauskäyttöön.
Kirjan näytesivut Santalahti-kustannuksen sivuilla (pdf).
Nepsy-materiaalipakin ammattilaiselle kirjoittaneet Tuula Niskanen ja Virpi Jussila huomasivat työssään erityisen tuen asiantuntijoina, neuropsykiatrisina valmentajina ja nepsy-kouluttajina, että aiheesta löytyy kyllä materiaalia, mutta hyvät menetelmät olivat hajallaan ja niiden etsiminen söi aikaa tärkeimmältä eli vuorovaikutukselta.
”Oman työn kautta meille heräsi jo kauan sitten idea ja toive siitä, että toimivat nepsy-menetelmät löytyisivät yksistä kansista. Kirja osoittaa, että hyvistä ideoista on taipumus tulla totta! Arjen tilanteissa jo vuosia sitten huomasimme, että kaikkein tärkeintä tukea on ammattilaisen oma rauhoittuminen ja hyvä läsnä oleva kohtaaminen. Nykyisin erilaisia nepsy-menetelmiä on netissä tarjolla, mutta ne ovat hajallaan ja vaativat aikaa etsimiseen ja tutustumiseen. Jotta ammattilaisille jäisi aikaa asettautua hyvään kohtaamiseen, koimme tärkeäksi, että menetelmät ovat helposti kunkin käden ulottuvilla ja jäsenneltyinä tiettyjen teemojen alle. Toivotamme kirjan äärellä positiivisia kohtaamisia, vahvistavaa vuorovaikutusta ja antoisaa uusien taitojen harjoittelua!” Tuula ja Virpi
”Oman työn kautta meille heräsi jo kauan sitten idea ja toive siitä, että toimivat nepsy-menetelmät löytyisivät yksistä kansista. Kirja osoittaa, että hyvistä ideoista on taipumus tulla totta!
Arjen tilanteissa jo vuosia sitten huomasimme, että kaikkein tärkeintä tukea on ammattilaisen oma rauhoittuminen ja hyvä läsnä oleva kohtaaminen. Nykyisin erilaisia nepsy-menetelmiä on netissä tarjolla, mutta ne ovat hajallaan ja vaativat aikaa etsimiseen ja tutustumiseen. Jotta ammattilaisille jäisi aikaa asettautua hyvään kohtaamiseen, koimme tärkeäksi, että menetelmät ovat helposti kunkin käden ulottuvilla ja jäsenneltyinä tiettyjen teemojen alle.
Toivotamme kirjan äärellä positiivisia kohtaamisia, vahvistavaa vuorovaikutusta ja antoisaa uusien taitojen harjoittelua!”
Tuula ja Virpi
Tuula Niskanen ja Virpi Jussila toimivat Spesia Asiantuntijapalveluissa erityisen tuen asiantuntijoina, neuropsykiatrisina valmentajina ja nepsy-kouluttajina. He ovat kouluttaneet satoja kasvatus-, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia neuropsykiatristen erityispiirteiden tunnistajiksi, osaajiksi ja valmentajiksi. Tuula on taustaltaan varhaiskasvattaja, laaja-alainen erityisopettaja ja työnohjaaja ja Virpi psykiatrinen sairaanhoitaja.
Kirjaa voi tilata Spesian verkkokaupasta. Verkkokaupassa on kerrottu tarkemmat hinta- ja tilaustiedot.
Yritysasiakkaille tarjoamme myös laskutusvaihtoehdon.
Kustantaja: Santalahti1. painos, 2024ISBN 978-952-370-466-4Nidottu, 224 sivua
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.