Liian moni oppija kohtaa ymmärtämättömyyttä koulupolullaan. Koulu- tai opiskeluympäristö saattaa sisältää sellaisia tekijöitä, jotka eivät mahdollista ja tue oppijan toimintakykyä. Liian usein lapsen tai nuoren käyttäytymistä tulkitaan väärin tai häntä syyllistetään. Toimintaympäristöä kriittisesti tarkastelemalla ja sitä muokkaamalla voidaan mahdollistaa oppijan opetukseen osallistuminen.
Ihmisellä on perustarve kuulua joukkoon. Jos tämä tarve ei toteudu, hän voi kokea erilaisuutta ja ulkopuolisuutta. Lapsen tai nuoren kohdalla tämä voi tarkoittaa koulusta pois jäämistä.
Koulu voi olla oppijalle hyvin kuormittava ympäristö muun muassa runsaan aistiärsyketulvan vuoksi. Jos oppijalla ei ole mahdollisuutta opiskella aistisaavutettavassa ympäristössä, tämä saattaa muodostua ylivoimaseksi esteeksi lähteä kouluun. Kaiken kaikkiaan oppimis- tai opiskeluympäristöön liittyvää kuormittavuus voi pikkuhiljaa kasvaa niin suureksi, ettei oppijalla ole enää voimia käydä koulua.
Spesiasta löytyy asiantuntemusta kouluakäymättömyyden ongelmaan. Saat tietoa ja työkaluja, joiden avulla voit ennaltaehkäistä ilmiötä ja tukea koulusta pois jäänyttä lasta tai nuorta.
Hanna Halminen erityisen tuen asiantuntija Spesia Asiantuntijapalvelut
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.