Eläinavusteiseen työskentelyyn sopivat lähtökohtaisesti kaikki lemmikki- ja maatilaeläimet. Eri eläinten kanssa toiminta on erilaista, esimerkiksi joidenkin laumaeläinten kanssa voidaan toimia epäsuorassa vuorovaikutuksessa eläimiä katsellen ja tarkkaillen. Osa eläimistä soveltuu paremmin taas suorassa vuorovaikutuksessa toimintaan, vaikkapa koirien kanssa toiminta tapahtuu yleensä näin. Eläinavusteisuuden toteuttaminen ei aina vaadi omaa eläintä tai etenkään isoa eläinlaumaa. Joskus eläinavusteinen työskentely voidaan toteuttaa eri paikoissa vierailemalla tai vaikka osittain tai kokonaan lainaeläimen/-eläinten kanssa. Eläinavusteisuus voi kulkea eläimen tai eläinten tapaamisten välillä mukana esimerkiksi kuvissa tai keskusteluissa.
Vaikka omaan ammattiin liittyvä osaaminen olisi hyvää, ei eläimen liittäminen osaksi sitä ole itsestäänselvyys. Nepsy-valmentajat työskentelevät monenlaisten asiakkaiden kanssa, jotka voivat vaatia paljonkin ohjausta erilaisissa asioissa. Miten tällaiseen asiakastyöhön saa yhdistettyä eläinavusteisuuden sujuvasti ja toimivasti? Eläinkin vaatii ohjausta sekä lisäksi toiminnan suunnittelu tulee toteuttaa niin asiakas kuin eläin mielessä. Eläimen osaamista tärkeämpää onkin se, mitä ihminen osaa. Ihmisen osaaminen muodostaa pohjan turvalliselle ja toimivalle eläinavusteiselle työskentelylle.
Tärkeintä on miettiä oman työn ja omien eläinten kanssa toimintaa. Nepsy-valmentajien on siis tärkeää pohtia sitä millaisten eläinten kanssa työskentely edistää parhaiten omien asiakkaiden tavoitteita. Eläinten kohdalla tärkeintä on miettiä niiden soveltuvuutta toimintaan: onhan toiminta eläinten hyvinvointia lisäävää eikä hyvinvointia heikentävää? Eläinavusteisuus osana nepsy-valmennusta voi löytää useita erilaisia muotoja, mutta nämä kaksi periaatetta huomioimalla toiminta on vastuullista kaikki tahot huomioiden.
Edelleen on tyypillisintä, että eläinavusteista työskentelyä toteutetaan koiran kanssa. Koira onkin helppo työpari siinä mielessä, että sen voi ottaa mukaan moneen paikkaan. Moni ihminen voi arpoa pitkään eläinavusteisuuteen liittyvään koulutukseen osallistumista, koska pohtii onko oma koira soveltuva ja riittääkö oman koiran koulutustaso. Usealla ihmisellä on se oletus, että koiran pitäisi olla suorastaan ylisosiaalinen ja osaamistason tulisi olla todella korkea, jotta koira-avusteisuutta voi toteuttaa. Monenlainen koira sopii koira-avusteiseen työskentelyyn ja eläinavusteinen koulutus antaa eväät oman koiran ymmärrykseen ja tarvittaessa koiran koulutuksen jatkamiseen, jotta työtä voi turvallisesti tehdä koiran kanssa. Tärkeintä on, että työskentely tarjoaa myös koiralle mukavia elämyksiä!
Omaa koiraa tulee monesti tarkasteltua todella subjektiivisesti, joten objektiivinen näkökulma on tarpeen. Joku muu ihminen ja etenkin koulutettu ammattilainen voi huomata jotain sellaista koirassa, mitä ei omistaja ei huomaa. Nepsy-valmentajien koirien soveltuvuustestaus on ehdottoman tärkeää, koska asiakkailla voi esiintyä yllättäviä ääniä tai liikkeitä, joita jotkut koirat voivat säikähtää. Lisäksi valmentajien työympäristöt voivat olla joskus kuormittavia paikkoja tai työympäristö voi vaihtua jokaisen asiakkaan kohdalla. Eläinavusteisen työskentelyn pohjana tulisi aina olla ihmisen täydennyskoulutus koiran yksittäisen soveltuvuustestauksen lisäksi, jotta koiran ohjaaja tiedostaa esimerkiksi eläinavusteisen toiminnan riskit koiralle.
Spesia Asiantuntijapalvelut yhteistyössä Eläinkuusikko Oy:n kanssa tarjoaa eläinavusteisille valmentajille ja neuropsykiatrisille valmentajille suunnattuja eläinavusteisia nepsy-valmentajakoulutuksia. Katso avoimet koulutukset Spesian koulutuskalenterista.
Lue Eläinavusteisuus ja nepsy-valmennus -blogin osa 1: Eläinavusteisuus ja nepsy-valmennus kohtaavat Spesiassa
Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.
Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.
Evästeiden avulla kerätään myös tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.
Näiden evästeiden avulla varmistetaan, että verkkosivusto toimii tarkoitetulla tavalla. Nämä evästeet ovat välttämättömiä palvelun tarjoamiseksi.
Verkkoanalytiikkatyökalu käyttää evästeitä tilastotietojen keräämiseen. Tietoja kerätään, jotta voidaan analysoida kävijämääriä, sisällön kiinnostavuutta ja palvelun käyttötapoja sekä verkkosivuston kehittämiseen. Käytämme evästeitä myös mainonnan ja viestinnän kohdentamiseen, jotta voimme näyttää osuvampia sisältöjä sähköisissa kanavissa, kuten Facebookissa ja Googlessa.
Verkkopalvelimemme keräävät tiedot siitä, millä selaimella ja käyttöjärjestelmällä sivustoa käytetään. Lisäksi tallentuu tietoja esimerkiksi sivuston kävijämääristä ja sivustolla tarkastelluista sivuista. Käytämme tietoja anonyymien tilastojen laatimiseen, voidaksemme parantaa sivuston rakennetta ja sisältöä. Yksittäistä käyttäjää ei pysty tunnistamaan näistä tiedoista.
Joissakin tapauksissa saatamme kuitenkin tarvita tietoja sinusta, kuten nimesi ja yhteystietosi. Kun tietoja tarvitaan, ilmoitamme niiden käyttötarkoituksen keräämisen yhteydessä.
Verkkosivuillamme on linkkejä myös muille sivustoille. Linkitettyjen sivujen sisällöstä tai yksityisyyden suojan käytännöistä vastaa kyseisen sivuston tai palvelun ylläpitäjä.