Kaksi henkilöä ihmettelee sinistä naruverkostoa kesäisessä puistomaisemassa.

Verkostot

Kaipaatko samanhenkisiä ammattilaisia ympärillesi? Tule mukaan Spesia Asiantuntijapalveluiden ylläpitämiin erityisen tuen verkostoihin ja tapaamisiin. Yhdessä saamme aikaan enemmän!

Kokoamme samanhenkisiä ammattilaisia yhteen

Spesia Asiantuntijapalvelut ylläpitää alueellisia erityisen tuen verkostoja. Verkoston jäseniä yhdistää halu kehittää omaa työtään, tehdä alueellista yhteistyötä sekä edistää erityistä tukea tarvitsevien nuorten ja aikuisten asioita.

Verkostot tapaavat noin kaksi kertaa vuodessa. Niissä kuullaan alustuksia, keskustellaan ajankohtaisista aiheista ja jaetaan osaamista, vinkkejä ja materiaaleja. Verkostot myös tuovat esille osaamistarpeita ja suunnittelevat koulutuksia, joilla erityisen tuen osaamista voidaan kehittää alueella ja valtakunnallisesti.

Liity mukaan verkostoomme

Tällä hetkellä ylläpidämme tai olemme osallistujina seuraavissa alueellisissa erityisen tuen verkostoissa:

  • Erityistä tukea Etelä-Suomi
  • Erityistä tukea Kaakkois-Suomi
  • Erityistä tukea Satakunta (vetovastuu yhdessä TAMKin kanssa)
  • Erityistä tukea Varsinais-Suomi
  • Keski-Suomen erityisopetusverkosto (kiertävä vetovastuu)
  • Metropolialueen erityisen tuen verkosto (kiertävä vetovastuu)
  • Opetusalan eläinavusteinen verkosto
  • Erityisen tuen koordinaattorit (vetovastuussa JAMK)

Haluatko mukaan verkostoon? Ota yhteys asiantuntijapalvelukoordinaattori Päivi Tanneriin (paivi.tanner@spesia.fi). Opetusalan eläinavusteisen verkoston yhteyshenkilönä on erityisen tuen asiantuntija Tuula Niskanen (tuula.niskanen@spesia.fi).

Toiminnallisia työpajoja ja keskustelupiirejä

Tilauksesta järjestämme verkostoille, työyhteisöille ja tiimeille fasilitoituja työpajoja ja keskustelupiirejä erityisen tuen aiheista. Työpajat ovat toiminnallisia ja sopivat esimeriksi työpaikan teso-, veso- tai kehittämispäivän ohjelmaksi. Saat konkreettisia työkaluja ja menetelmiä, jotka auttavat sinua omassa työssäsi.

Lisää voimaa ja iloa arkeen

Työ erityisen tuen parissa voi olla haastavaa, mutta myös äärimmäisen palkitsevaa. Siksi pyrimme tarjoamaan verkostojemme ja työpajojemme yhteydessä hetkiä myös rentoutumiselle ja hyvinvoinnille. Kehutut tarjoilut ja voimaannuttavat harjoitukset ovat osa tapaamisiamme, ja yhdessä luomme leppoisan, hauskan hetken tärkeän asian äärellä.

Verkkokauppa

Materiaalit, verkkokurssit ja webinaarit Spesian verkkokaupassa.

AMEO-logo.

AMEO-verkosto

AMEO-verkostoon kuuluvat Aitoon koulutuskeskus, Ammattiopisto Live, Ammattiopisto Luovi, Ammattiopisto Spesia, Kiipulan ammattiopisto sekä Optima.

Verkosto haluaa vaikuttaa lainsäädäntöön ja toimintakäytäntöihin ammatillisen erityisopetuksen parhaaksi sekä kehittää ja tukea ammatillisen erityisopetuksen toteutusta. Tutustu ameo.fi -sivuihin.

Kevään erityisimmät päivät

Erityistä tukea Etelä-Suomi -verkosto kokoontui toukokuussa 2025 viettämään Kevään erityisintä päivää Keuda-talolla Järvenpäässä. Kuvassa Irkka Airola (vas.), Tuula Niskanen ja Miia Mattila.

Kevään erityisimpiä päiviä vietetään myös muilla alueilla.

Kolme naista poseeraa, taustalla sininen, pinkki ja musta Spesian kangaskassi.

Kutsu meidät verkostoosi

Onko sinulla idea uudesta verkostosta? Vai haluatko kenties kutsua meidät jo olemassa olevaan verkostoosi?

Ota yhteyttä Spesia Asiantuntijapalvelujen toimijoihin. Teemme mielellämme yhteistyötä!

Ammattiopisto Spesia
Evästeasetukset

Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, jotka tallennetaan tietokoneellesi tai päätelaitteellesi, kun käyt verkkosivustollamme. Jokaisella myöhemmällä vierailukerrallasi ne asetetaan takaisin verkkosivullemme tai toiselle verkkosivulle, joka tunnistaa evästeen.

Tietyt palvelujemme toiminnallisuudet, kuten kävijän kielen valinta, vaativat evästeen toimiakseen.

Evästeiden avulla kerätään myös  tietoa verkkosivustomme kävijöistä ja kuinka he sivustoa käyttävät. Tietojen avulla  analysoimme sivujen käyttöä ja parannamme sivustomme käytettävyyttä.